Tässä opettavainen tarina siitä mitä tapahtuu kun suomalaiselle miehelle sanotaan että jokin ei ole mahdollista. Pikatiivistelmä, Model X:ään on mahdollista jälkiasentaa vetokoukku ja muuttaa auton tyyppihyväksyntää niin että vetomassat päivittyvät myös Trafin tietoihin ja rekisteriotteeseen.

Valitettavasti jos haluatte tarkempia tietoja niin joudutte lukemaan läpi koko roadtrip-kertomuksen. Taitavimmat ehkä osaavat käyttää viereisen hakemiston linkkejä joilla pääsee ohittamaan löpinät suoraan loppuun.

Pari vuotta palvellut Model S vaihtui muutaman vuoden uudempaan Model X:ään. Jo ostovaiheessa oli tiedossa että vetokoukuttomissa yksilöissä on rekisteriotteessa vetomassa 0kg, ja siksi koukun jälkiasennus kovin vaikeaa. Taas jos koukku on asennettu tehtaalla, autossa on ihan miehekäs 2250kg vetomassa.

Monien vaiheiden jälkeen päädyin kuitenkin koukuttomaan autoon, joka kaikilta muilta osin oli mieluinen. Ludicrous+, uusimman version 90kWh akku, siisti ”ultra white” tekonahkasisusta, ja sain vielä mielestäni hyvän korvauksen vanhasta S:stä. S:ssäkään ei koukkua tietenkään ollut joten ajattelin ettei tuo puute sittenkään ole kriittinen.

Kuitenkin tuli mieleen että voisi vetokoukun kuitenkin laittaa ihan polkupyörätelinettä varten. Pyörätelinehän on laillinen 0kg vetomassalla, koska mitään ei vedetä.. Vain taka-akselimassa rajoittaa pyörätelineen käyttöä.

Kysyin vetokoukun osia Teslalta Helsingin Service Centeristä. Olen itse autokorjaamoyrittäjä joten koukun asennus olisi käynyt helposti. Vastaus yllätti.

”Kyseinen auto on lähtenyt tehtaalta ilman vetokoukkupakettia ja sitä ei saa jälkikäteen asentaa. Euroopassa vetokoukku vaatii tyyppihyväksynnän. Tätä ei autoa ei ole tyyppihyväksytty vetokoukulle.”

Öh! Mielenkiintoinen näkökanta joka ei ainakaan lakiin perustu. Koukku on aina laillinen asentaa, sillä vaan ei saa vetää jos tyyppihyväksyntä ei sitä salli. Kaiken lisäksi Tesla on itsekin myynyt Model X:ää myös ”accessory hitch” -vetokoukulla joka on fyysisesti ihan täysi vetokoukku mutta kuitenkin tarkoitettu vaan pyörätelineelle ja 0kg vetomassalla. Kuitenkaan edes tätä versiota ”ei saa asentaa jälkikäteen”!

Teslalta löytyy myös vetokoukun jälkiasennukseen ihan virallinen huolto-ohje: https://static.nhtsa.gov/odi/tsbs/2017/MC-10110740-9999.pdf

Tosin kyseistä ohjetta on myöhemmin päivitetty niin että ”Country: All” sijasta on rajattu Eurooppa pois. Eli kaiketi tuo ”ei käy” -ohjeistus tulee jostain ylempää. Joka tapauksessa tuossa linkatussa pdf:ssä näkyy kaikki tarvittavat osat jolla koukuttomasta autosta tehdään koukullinen. Kuten nähdään, eroahan ei oikeasti ole muuta kuin itse koukku! Koukuttoman alkuperäinen takapuskurin sisällä oleva vahvikepalkki ruuvataan pois, ja koukulla varustettu palkki tilalle.

Sisuunnuin kuitenkin Teslan nuivasta asenteesta sen verran että päätin että koukku autoon on saatava, maksoi mitä maksoi! Ja nimenomaan vetomassat otteeseen eikä mitään höpöhöpö polkupyöräkoukkua sittenkään, vaikka hetkeä aiemmin olisin vielä tyytynyt siihenkin..

Ajattelin että toki vastaavia ongelmia on täytynyt olla muillakin EU-kansalaisilla. Google Translatorin suosiollisella avustuksella lueskelin ulkomaisia autofoorumeita. Ruotsissa oli eräs ostanut X:n uutena ja saanut virheellisesti koukuttoman auton vaikka koukku oli tilattu. Hetken ihmettelyn jälkeen Teslalta olikin löytynyt paperi millä auton tyyppihyväksyntä saatiin muutettua ja koukku jälkiasennettua. Kuitenkin ilmeisen ainutkertainen tapaus Ruotsissakin tämä, mutta silti lupaavaa että selvästi Teslalla on tuo muutosprosessi olemassa..

Saksalaiselta TFF-foorumilta löytyi mielenkiintoinen lanka jossa oli asiaa paljon ihmetelty: https://tff-forum.de/t/model-x-anhaengerkupplung-nachruesten/13845

Siellä lopulta muutama onnellinen ilmoittautui, olivat käyneet rajan takana Itävallassa asennuttamassa koukun ja saaneet mukaan paperin jolla TÜV suostui muuttamaan auton tyyppihyväksynnän koukullista autoa vastaavaksi! Jos paperi kelpaa TÜVille niin kai se aika todennäköisesti käy Trafillekin?

Otin yhteyttä suoraan koukun asentaneeseen Tesla Linz / Traun Service Centeriin. Sieltä tulikin heti lupaava vastaus:

”We can install it in Austria and give you a certificate for it, but this in only legally binding in AT, I would recommend to clarify this with your legal department before the installation. As far as I know, Austria is one of the few country´s where the retrofit is allowed, so you would have to bring the car here.”

Hiukan yllättäen perhekin innostui ajatuksesta niin että reilun viikon mietiskelyn jälkeen päätimme lähteä koko 6-henkisen perheen voimin kesälomaretkelle Keski-Eurooppaan! Ihan 100% varmuutta ei ollut että kelpaisiko tuo Teslan paperi sittenkään Trafille, mutta myös TFF-forumin käyttäjiltä tuli yksityisviestillä tietoja että tuo Teslan paperi on ihan Tesla Fremontin pääkonttorin kirjoittama ”vaatimuksenmukaisuustodistus” eikä mikään Itävallan oma tekele.

Suomen Teslan huoltojonoihin tottuneena oli hupaisaa huomata että Linziin olisi huoltoajan saanut vaikka heti seuraavalle viikolle.. Elettiin toukokuun loppua, otin huollon kesäkuun puoliväliin. Jäi vielä pari viikkoa aikaa organisoida majoitukset ja laivamatkat yms. Ja nyt kun kerran huoltoon pääsi niin ajattelin ”samaan rahaan” teettää autoon myös MCU2 Infotainment Upgrade -päivityksen. Vanhassa Model S:ssäni tämä oli ja hiukan oli X:n MCU1 tuntunut askeleelta takaisinpäin.

Meillä on perheen nuorin jäsen alle vuoden vanha joten ajattelin varata kaikki majoitukset etukäteen. Linziin varasin peräti 4 yötä jotta huollolla olisi varaa venähtää vähän pitkäksikin, ja toisaalta jos auton saisi nopeasti takaisin niin tuostahan olisi hyvä tehdä lyhyitä päiväreissuja muualle Itävaltaan.

Nuorimmaiselle ostettiin uusi turvaistuin varta vasten reissua ajatellen. Hyvin kelpasi. :)

Ennen matkalle lähtöä ilmeni että yksi perheenjäsen olikin viime metreillä saanut kesätyöpaikan ja jäi mieluummin töihin ja ”talonmieheksi” kun muu perhe lähtee reissuun.. Eli vain 5 hengen poppoolla lähdettiin!

Tässä koko reittisuunnitelma, poislukien Itävallan päivämatkat.

Matka alkoi Finnlinesin terminaalista Vuosaaressa. Saavuimme paikalle noin 2h ennen laivan lähtöä. Olin netistä lukenut että Finnlinesilla on sähköauton latauspaikka satamassa, kysyin neuvonnasta ja sainkin hyvät ohjeet mistä laturi löytyy. Laturi on check-inin jälkeen, eli latauksen jälkeen ei tarvitse enää jonotella mihinkään kunhan huolehtii että ehtii laivan porteista ajoissa sisään.

Laturihan oli ilmainen, joten paikalle olisi ehkä voinut tulla aiemminkin. Saksan päässä oli tarkoitus ajaa Linziin yötä myöten kertarysäyksellä, joten täydempi akku lähtöpäässä auttaisi tietysti kovasti asiaa.

Koska kökötimme laturilla, menetimme paikkamme autojonossa. Kun jonot lähtivät liikkeelle, siirsin auton jonon jatkoksi siihen kaistalle mihin alunperin oli määrätty. Olimme viimeinen auto laivassa. Autolle löytyi paikka aivan autokannen exit-oven vierestä, parin metrin kävelyllä olimme matkustamon puolella.

Olin ostanut koko köörille täydet ateriapaketit. Laivalla ei kauheasti ole muutakaan tekemistä. :) Aikuiselta 75 euroa sisältäen kaksi päivällistä ja brunssin jolla voi käydä kahdesti (aamupalalla ja lounaalla). Makuasia pitääkö tuota kalliina vai halpana? Ekan illan päivällisellä myös alkoholijuomat kuuluivat hintaan, mutta seuraavana päivänä oli tyytyminen tuoremehuun.

Laivalla oli myös ilmainen sauna ja poreamme, ja myös kohtuuhintainen hieroja jolle oli menomatkalla hyvin aikoja. Saunassakin oli hyvin tilava tunnelma.

Viihdetarjonta rajoittui trubaduuriin joka heitti pari aika lyhyttä keikkaa, luulisi että olisi voinut enemmänkin elävää musiikkia olla.

Meillä oli molempiin suuntiin varattuna ikkunalliset hytit. Lapsista oli ihan mukava kurkistella muita laivoja ja arvuutella mikä rannikko horisontissa milloinkin pilkistää.

Alla olevassa kuvassa olemme juuri saapumassa Travemündeen, näkymä hytin ikkunasta.

Laiva saapui satamaan noin klo 22 illalla. Koska automme oli parkissa heti autokannen ovella, olimme nopeasti autolla lähtövalmiina katselemassa kun kaikki muut vielä touhottivat autojensa ympärillä. Tässä vaiheessa tulikin Finnlinesin virkailija kysymään ”onkos Tesla jo valmiina, saisi mennä jo”! Olimme ensimmäinen auto laivasta ulos.

Eli pikaohje sähköautoilijalle: viime tippaan asti ilmaisessa laturissa satamassa, sitten täydellä akulla ensimmäisenä ulos..

Olin alunperin varannut meille majoituksen ekalle yölle Hampurista, mutta jo ennen lähtöä päätin kuitenkin perua sen. Ajattelin että yö menee huomaamatta matkatessa ja sitten aamusta ollaankin jo Itävallassa.

Jo alunperin olin päättänyt käyttää reissussa vain Teslan Superchargereita mikäli mahdollista. Apuna oli myös A Better Route Planner (ABRP) joka tarjosi muutamaan väliin myös muita latureita, mutta Teslan oma navi löysi reitin pelkkiä supereita käyttäen. Piti kylläkin navigoida kahdessa palassa koska auto olisi halunnut kulkea Prahan kautta, ja me olimme sinne menossa vasta paluumatkalla. MCU1:n navilla ei pysty lisäämään välietappeja, taas yksi syy lisää MCU2 päivitykseen..

Heti ekalla superilla yllätti latauksen hinta. Suomessa Supercharger maksaa 0.32€/kWh, Saksassa hinta olikin lähes tuplat eli 0.56€/kWh! Hiukan vielä kismitti kun autossamme olisi ikänsä puolesta ilmaiset superit, mutta koska auto on käytettynä käynyt Teslan omistuksessa siitä on ilmainen supercharger poistettu. Teslalla on tapana tehdä näin mutta vastapainoksi antavat käytetylle autolle vuoden takuun.

Saksan mäkisessä maastossa pääsi auton kulutuskin hiukan yllättämään…

37.4kWh/100km ja 0.56€/kWh tekee jo 21€/100km… Olikos se sähköautoilu nyt niin edullista sittenkään? Toki isompi matkanopeus ja ylämäet nostavat kulutusta bensa-autollakin. Ja koko reissun keskikulutus ei sentään ihan tuota ollut.

Koska ajettiin yötä myöten, tarkoitus oli että muu perhe saa nukkua koko ajan ja kuskikin aina lataustauoilla. Auton latausrajaksi oli asetettu 100% ja laturille tultiin aina sillä mielellä että ”nukutaan niin pitkään kun nukuttaa”. Aika usein kävi niin että auto ehti latautua 100% asti vaikka navi olisi ehdottanut vain esim 60% asti latausta. Muutaman kerran taisi mennä parikin tuntia ”pitkäksi”, ei sentään Tesla kiusannut ruuhkamaksuilla vaikka jumitettiin laturilla akku täytenä.

Kuitenkin aika hyvin meni yö läpeensä tuolla syklillä että 1.5h -2h motaria ja tunti unta superilla..

Yön ajosta ei oikein ole kuvia sillä suurin osa perhettä oli unten mailla koko ajan. Aamupäivällä alkoi kameramieskin heräillä niin saatiin matkalta kuviakin.

Jo laivamatkalla oli ihmetelty tuulivoimaloiden määrää, ja samanlaista se oli myös maissa. Myös aurinkovoimaloita näkyi paljon.

Vaikka pääasiassa kuljettiin motareita myöten, jossain välissä reitille sattui myös pienempiä teitä ja pikkukaupunkeja. Ajeltiin kuitenkin pysähtymättä läpi.

Linzin huoneistohotellin check-in-aika alkoi klo 14, oltiin paikalla 15min yli. Eli aikaa noin 1000km reissuun meni suunnilleen 16h. Ei toki mikään haamuaika ole mutta tosiaan yöllä tuli nukuttuakin ihan reilut yöunet ja päivälläkin pidettiin Saksan puolella pidempi ruokatauko.

Väkisin mietitytti millainen matka olisi ollut jollain muulla sähköautolla kuin Teslalla? Saisi olla kaikki mahdolliset sovellukset puhelimessa että lataus onnistuu varmasti kaikkien operaattoreiden latureilla, ja pitäisi ehkä reitti suunnitella tarkemmin pysähdyksineen. Meillähän alkuperäinen reittisuunnitelma muuttui moneen kertaan noiden ylipitkien latausten vuoksi, auto laski paremman reitin kun päästiinkin laturilta 100% akulla liikkeelle.

Perillä oltiin sen verran pirteänä että päätettiinkin samantien lähteä etsimään missä se Tesla Service Center on, vaikka varsinainen huoltoaika olikin vasta seuraavaksi aamuksi klo 8.

Teslalla sanottiinkin että heillä on huollossa hiljaista ja auto voidaan ottaa työn alle saman tien. Mehän olimme tietenkin nerokkaasti lähteneet koko perheen voimin reissuun, kun varsinaisesti ei ollut tarkoitus autoa jättää vielä. Matkaa hotellille olisi ollut noin 3km jonka olisimme hyvin voineet kävelläkin, mutta Teslan henkilöstö moista ajatusta kauhistui ja lupasivat heittää meidät hotellille firman 7-paikkaisella Model X:llä.. Enpä muista että olisi uber-krediittejä kummempaa kyytiä tarjottu Suomessa.

Service Centerin pihalla nähtiin myös huollosta juuri lähtevä alkuperäinen Tesla Roadster mutta kaikki olivat asiasta niin tohkeissaan että kukaan ei ehtinyt ottaa kuvaa.

Olin tosiaan varannut huoltoa varten 3 vuorokautta, keskiviikosta perjantaihin. No sehän onnistui jo sikäli hyvin että torstai olikin Itävallassa pyhäpäivä, ”Pyhän ruumiin juhlapäivä”.. Suomessa ei tämmöisestä oikein ollut tietoakaan. No, auto kuitenkin valmistui jo keskiviikkona ennen puolta päivää.

Lähdin autoa hakemaan ja kaikki oli tosiaan valmista, koukku paikallaan ja MCU2 asennettuna. Myös ”Trailer mode” löytyy nyt Teslan valikoista, eli auton konfiguraatio on muutettu niin että auto on koukusta tietoinen. Tarkistin myös että sovelluksella pääsee autoon sisään ja saa auton käyntiin. Näissä on välillä ollut ongelmia MCU2-asennusten jälkeen kun jotkut tarvittavat sertifikaatit on unohtuneet asentaa.

Huoltotiskillä huomasin kuitenkin ilmeestä heti että jokin oli vialla. No se Teslan pääkonttorilta tuleva vastaavuustodistushan puuttui vielä. Tesla suostuu kirjoittamaan todistuksen vasta kun auto on todistettavasti muutettu vastaamaan koukullista autoa, eli olivat saaneet tilattua sen vasta tiistaina päivän lopuksi. Nyt olikin käynyt niin että USAssa todistuksia kirjoittava henkilö oli lomalla tai sairaana tms. Odoteltiin ensin sen aikaa että työpäivä amerikoissa alkaisi, mutta todistushenkilö ei ollut keskiviikkonakaan paikalla. Vielä kun torstai olisi Itävallassa pyhäpäivä, menisi ainakin perjantaihin asti että paperia olisi mahdollista saada! Mikään kiirehän sillä ei ole mutta toki epäilykset heräsivät että näinkö kuitenkin jää tärkeä lappu saamatta. Tulee aika kallis fillariteline..

No, en pidä teitä jännityksessä vaikka itseäni pidinkin. Lappua ei kuulunut perjantainakaan, mutta maanantaina iltapäivästä viimein kilahti PDF sähköpostiin. Se oli juuri semmoinen kuin pitikin. Lapusta löytyy sensuroitu versio tuolla katsastus-osiossa.

Ai niin, auto oli huollossa myös ladattu 15% → 90%, mukava ylläri.

Nyt siis saimme auton ajoon ja vielä 3 yötä jäljellä Linzissä. Linzissä oli niin paljon nähtävää että lopulta ne alkujaan suunnitellut ”Itävallan päivämatkat” jäivät aika vähäiseksi, enimmäkseen pysyttiin kotikaupungissa.

Tonava virtaa Linzin halki. Keskeisimmät turistikohteet olivatkin tuossa Tonavan rannalla. Kuvassa vastarannalla näkyy Ars Electronica Center, elektronisen taiteen museo. Suomalaisittain tuli Heureka mieleen, paljon juttuja mitä voi itse testailla ja rakennella.

Hauptplatz eli Linzin päätori. Tästä lähtisi myös raitiovaunu läheiselle Pöstlingberg -linnavuorelle. Kyseinen raitiovaunulinja on Euroopan jyrkimpiä (ellei jyrkin?) ”kitkavetoisia” junaratoja, eli veto junan pyörillä eikä vaijerilla tms.

Kuvan ottamishetkellä junarata oli vielä toiminnassa, mutta seuraavana päivänä se olikin suljettu siltaremontin vuoksi! Menimme siis Pöstlingbergiin autolla.

Näkymät vuorelta olivat komeat. Paikalta löytyi myös toimiva puhelinkoppi, moisesta ihmeestähän piti ottaa valokuva.

Vuorella oli myös Grottenbahn, pieni junarata joka kiertää vuoren sisällä tunnelissa. Tunnelissa oli tonttuja ja muita satuhahmoja. Juna meni monta kierrosta, joka kierroksella oli tunnelin eri osat valaistu että oli aina uutta nähtävää. Vikalla kierroksella kaikki valot päällä paljastaen hienon kristalliluolan. Perheen pienimmät tykkäsivät kovasti.

Jo etukäteen oli ihasteltu Youtube-videoita Itävallan kesäkelkkaradoista, ja toki joku tämmöinen piti käydä tarkistamassa. Ratoja on todella paljon ja valinta melko vaikeaa! Pisimmät ja jyrkimmät radat löytyvät Innsbruckin lähistöltä, mutta sinne olisi ollut yli 300km ajomatka (per suunta) niin päädyimme hiukan lähempään vaihtoehtoon. Salzburgista hiukan etelään on Keltenblitz -niminen rata joka on todella pitkä (2.2km) ja kehuttu hyvävauhtiseksi. Ja matkaa vain 160km Linzistä.

Näkymät ylhäältä olivat aikamoiset!

Ratakin oli todella hauska. Ostimme kolmen laskun sarjalipun. Yksi laskuista meni pilalle kun joku ”kukkahattutäti” laski koko matkan jarrut päällä 3km/h ja keräsi melkoisen possujunan peräänsä, tuosta maaliintulosta on kuvakin ylempänä. Seuraavalla laskulla ilmeisesti hyvitykseksi henkilökunta seisotti jonoa tosi pitkään että eteemme jäi todella pitkä väli. Radan sai laskettua melko lailla jarruttamatta, varmaan pienellä harjoittelulla menisi oikeastikin kokonaan ilman jarruja.

Hiukan pettymykseksi vaunuissa oli joku sisäänrakennettu nopeusrajoitin, tietyn rajan jälkeen alkoi pieni kihnutus kuulumaan ja tuntui kuinka kiihtyvyys pysähtyi vakionopeuteen. Varmaan kuitenkin yli 40km/h ”perstuntumalta”.

Paluumatkalla söimme hauskassa majatalossa Salzburgin pohjoispuolella Superchargerilla. Saksassa ja Itävallassa Superchargerit olivat tosi usein jossain hotellin tai majatalon pihassa, tai sitten jossain pikkukaupungin torilla tms. Todella erilaista töllisteltävää latauksen ajaksi kuin Suomen tyypillinen ABC-takapiha..

Lauantaina matkamme jatkui Linzistä kohti Prahaa. Matkalle sattui yksi supercharger-pysähdys Tsekin puolella. Taas oli todella mielenkiintoisesti sijoitettu superi, leirintäalueen pihassa! Leirintäalueella oli uimaranta, minigolf, hyvät leikkipaikat lapsille ja parikin erityyppistä ravintolaa. Melkein jo houkutti kysyä mitä maksaisi mökki yöksi, mutta ei sitten kuitenkaan kun Prahasta oli jo majoitus varattuna.

Prahassa majoitus oli aivan vanhan kaupungin keskustassa, alueella johon käytännössä mahdoton saada autoa parkkiin. Veimmekin auton läheiseen Celnice Parking -parkkihalliin josta oli noin 1km kävely hotellille. Parkkihallissa oli sähköautoille latauspaikkoja, muiden autojen lataus maksoi 6 CZK / kWh (noin 0.24€/kWh) mutta Teslojen lataus oli ilmainen! En tiedä mikä logiikka tässä. Mutta otimme ilmaisen sähkön vastaan ja latasin auton lähes täyteen. Kävin kohteliaasti siirtämässä auton toiseen ruutuun kun akku oli sovelluksen mukaan täynnä.

Prahassa olimme 2 yötä, jonka ajan auto siis oli parkkihallissa. Liikuimme Prahassa pelkästään kävellen. Lämpötila reissussa oli koko ajan ollut 25-30C välimaastossa, mutta Prahassa päästiin jo +37C lukemiin.. Silti ihan hyvin jaksoimme kierrellä Prahan nähtävyyksiä.

Prahan yksi vetonaula on Petřínin näköalatorni, joka on 1:5 suhteessa tehty pienoismalli Eiffel-tornista. Torni on kuitenkin niin korkealla mäellä että näkymät ovat aika komeat, ja kyllähän 299 askelmaa jo ihan riittävän korkealta tuntuu muutenkin.

Prahan jälkeen oli jäljellä enää Tropical Islands, Saksassa vanhaan zeppeliinihalliin rakennettu kylpylä. Olimme vaimon kanssa käyneet täällä 8v sitten kahdestaan, mutta nyt menimmekin koko perheen voimin.

Halli on käsittämättömän kokoinen, koko ei oikein avaudu valokuvissa. Sisällä on kuitenkin oikea sademetsä palmuineen ja flamingoineen, ja vuokrattavia mökkejä. Meillä oli täältä varattu majoitus yhdeksi yöksi. Vaikka mökki on varattuna vain 14-10 aikavälillä, paikalle saa tulla jo heti aamusta ja olla alueella seuraavan päivän yöhön asti. Eli kylpylää voi käyttää lähes kaksi vuorokautta halutessaan.

Sisällä järjestetään myös kuumailmapallo-lennätyksiä. Jäi kyllä kokeilematta kun alaikäraja oli 6v, olisi täytynyt jonkun jäädä vauvan kanssa maihin odottamaan.

Olin ennakkoon lukenut netistä että Tropical Islandissa olisi maksuton sähköauton lataus, ja siksi saavuimme paikalle lähes tyhjällä akulla. No tietohan oli vanhentunutta, tälle vuodelle lataus oli muuttunut maksulliseksi. Mutta mitkä järjestelyt! Tämmöistä ei ole ollut kyllä missään eikä toivottavasti tulekaan.

Sähköautopaikat on suojattu porteilla joiden kaatamiseen tarvitaan avain jonka saa neuvonnasta. Eli auto on ensin pysäköitävä jonnekin muualle, ja sitten mentävä infoon jonottamaan. Jonossa meni noin puoli tuntia. Ensimmäinen virkailija ei tiennyt latauspaikoista mitään mutta soitti paikalle toisen ihmisen, jonka saapumista taas odoteltiin varmaan varttitunti.

Tämän jälkeen eteen annettiin A4-kokoinen lomake, johon piti kirjoittaa omat ja auton tiedot ja latauksen alkamisaika ja tietenkin allekirjoitus jolla vakuutetaan tiedot oikeiksi. Sitten 80€ panttia vastaan viimein saa avaimen jolla saa auton siirrettyä latauspaikalle ja johdon kiinni. Aikaa koko prosessissa meni yli tunti, jona aikana siis auto ei ladannut sekuntiakaan.

Lataus maksaa 10€ tunti, mutta latausteho on vain 11kW eli sähkön hinnaksi tulee lähes 1€/kWh!

Sen verran naurettavalta tuntui että latasin autoa vain juuri sen verran että pääsisimme Berliiniin superchargerille. Noin kolmen tunnin lataus sai luvan riittää, sen jälkeen palautin avaimen ja siirsin auton pois.

Olimme ainoa auto laturilla, eikä mikään ihme.

Laiva Travemündesta lähtisi 02:30 aamuyöstä, mutta check-in avautui jo klo 21 edellisenä iltana. Lähdimme Tropical Islandsista joskus iltapäivästä. Matkaa oli vielä sen verran että lataustaukoja tulisi kaksi, Berliinin lisäksi myös Wittenburgissa lähempänä satamaa.

Wittenburgin supercharger oli jonkun sisälaskettelukeskuksen pihassa. Itse laskettelukeskus taisi olla suljettu, mutta sattumalla viereisellä nurmikentällä oli sirkus! Varsinainen näytös oli vasta parin päivän päästä, mutta ilmeisesti oli joku harjoitus käynnissä kun musiikki pauhasi. Ja hevoset käyskentelivät aitauksessa takapihalla.

Travemündeen pääsemiseen olisi riittänyt ihan lyhyt 15min lataus, mutta olimme alueella kuitenkin noin tunnin verran niin sain akkuun niin paljon virtaa että se riittäisi myös Helsingistä kotimatkaan Lahden lähelle. Samalla kävimme syömässä koska menisi kuitenkin aika pitkään satamassa odotellessa.

Olimme check-inissä noin klo 22. Virkailija huomasi että meillä on vauva matkassa. Saimme tuulilasiin ”early boarding” -lätkän ja pääsimme kaistalle jossa ei vielä ollut juurikaan muita autoja, ja tosiaan meidän letka otettiin ensimmäisenä sisään. Olimme hytissä nukkumassa jo reilusti ennen puolta yötä, vaikka laiva tosiaan lähti liikkeelle vasta klo 02:30.

Hytti oli nyt oikein LUX-hytti, joka erosi aiemmasta ikkunallisesta A-luokan hytistä lähinnä siinä että ikkuna oli nyt laivan keulan suuntaan. Aika kiva oli kyllä katsella eteenpäin.

Näkymä hytin ikkunasta.

Laivaan parkkeeratessa Finnlinesin setä ihmetteli Model X:n falcon wings -ovia että kuinkahan pääsette autoon takaisin kun ihan viereen parkkeerataan toinen auto. Nauroimme rehvakkaasti että ”kyllähän ne nyt aukeaa vaikka 5cm raossa, enemmänhän normaalit ovet vie tilaa”.

Karu totuus paljastui poislähtiessä, ovi ei tosiaan auennut kuin puoleen väliin ja siitä sitten piti nolosti ahtautua takapenkille.

Saavuimme Suomeen juhannuksen aatonaattona. Yritin jo heti silloin konttorille mutta oli kaikkialla niin täyttä että vetokoukun katsastus ei onnistunut. Maanantaina uudestaan..

Katsastus oli ihan läpihuutojuttu. Katsuri kehui todistusta että varmasti on kaikki tarvittava tieto ainakin. Auton EU-tyyppihyväksyntänumero ja variantti muutettiin vastaamaan vetokoukullista autoa. Näin kaikki massatiedot päivittyvät automaattisesti tuon tyyppihyväksynnän mukaisiksi.

Tässä vielä Teslan dokkari ja rekisteriote. Lappuja on sensuroitu aika rajustikin, en halua että kukaan yrittää itse askarrella todistusta ”photoshopilla” tms.

Jälkeenpäin ajatellen, kaikenlaisia kysymyksiähän tässä operaatiossa heräsi. Miten vastaava palvelu ei onnistunut suoraan Suomessa? Kaipa Tesla USA kirjoittaisi paperin Suomeenkin jos vaan Service Center pyytäisi? Vai onko Tesla Austria onnistunut neuvottelemaan jotain semmoista mikä muissa maissa ei onnistu?