Yamaha Fude Crosskart

(4.9.2008)

Heti aluksi pahoittelen kuvien huonoa laatua, ne on ”aikansa huippukännykällä” Nokia E65:llä räpsitty huonossa valossa. :) Kuvia klikkaamalla voi rakeisuutta tarkastella vielä suurempana! Tämä tarina on tänne blogiin kirjoiteltu elokuussa 2018, eli 10 vuoden takaisia asioita muistellaan. Olin alkujaan dokumentoinut projektin Google valokuvien kuvateksteihin, joista nyt tänne järkevämpään muotoon siirtelin.

Kaverilla oli hieno itse tehty ”crosskart” tai tuttavallisemmin ”putkivessa”, pieni putkirunkoinen kirppu prätkän koneella. Samanlaista teki mieli itselle, ja ajattelin oikaista hiukan ja ostaa jonkun kiinanihmeen lähtökohdaksi. Selvää oli että lähes kaiken saa tehdä uusiksi, mutta on siinä ehkä kuitenkin hiukan etua kun on pyörät ja ratit sun muut oikeilla paikoillaan, vaikka kaiken joutuisikin rakentamaan uusiksi. Ajattelin että olisi hauska mukava yhden talven projekti, talven hiljaisiin tunteihin.

Nettimotosta löytyi tämmöinen hieno ”elämysajoneuvo” Fude:

Sehän oli harmillisesti lähes Oulussa asti, mutta eihän se nyt ole Hollolasta kuin päivän reissu henkilöautolla peräkärry perässä. Otin vielä 4-vuotiaan poikani matkaseuraksi mukaan, ihan rattoisasti meni. :)

(10.9.2008)

Laitehan oli ihan toimiva ja kulkeva, mutta tietysti se alkajaisiksi piti purkaa kappaleiksi. Ajoasento oli melko ”polvet suussa” isolle miehelle, joten ensimmäinen toimenpide oli pidentää sitä 30 senttimetrillä..

Hitsailuiden jälkeen maalasin sen. Punainen tietysti loppui kesken, joten maata vasten oleva puoli maalattiinkin kauniilla oliivinvihreällä. :)

Etupää niputeltu takaisin paikalleen. Tässä vaiheessa kokeeksi paikallaan kaverilta saadut Peugeotin vanteet nurinpäin.. Etupäässä oli sama 4*108 pulttijako, ajattelin että ihan hauska saada vaihtoehtoja alkuperäisten nappularenkaiden lisäksi.

(27.1.2009)

Alkuperäinen moottori oli noin 10-heppainen variaattorivetoinen kapine, joka lepäsi vähän erikoisesti puoliksi taka-akselin päällä. Sen tilalle löytyi nettivaraosasta kolaripyörästä otettu vm 2000 Yamaha Fazer FZS600 moottori, jotain 100hp siinä kai lienee voimaa.

Kulkine oli alunperin 2-paikkainen, mutta nyt oli tarkoitus laitella vain yksi penkki ja moottori siihen kaveriksi kuskin viereen.

Luulin hetken että joudun tekemään tuohon pakoputken uusiksi, mutta alkuperäinen pakoputki sopikin täydellisesti paikalleen kun sen asensi ylösalaisin.. Melko tyylikäs. :D Alkuperäiset turvakaaretkin soviteltu takaisin paikoilleen. Etupään kiinnityspisteet on siirretty 30cm taaemmas, korin pidentämisestä johtuen..

Etuvinkkelistä vielä yksi kuva. Vähän se kaipaisi jotain oleellisia juttuja tuonne laitteen peräpäähän..

Fudessa oli alkujaan vain kaksi poljinta, kaasu ja jarru. Tein vanhasta jarrupolkimesta kytkimen, ja siirsin polkimia niin paljon sivulle että uusi jarrupoljin mahtui väliin.

(21.2.2009)

Edessä tosiaan oli 4×108 Peugeotin pulttijako, mutta takana joku kummallisempi 4×130 luokkaa. Ajattelin että olisi kiva olla sama jako joka nurkassa. Lisäksi taka-akseli oli vähän kapoisen oloinen niin sopiva spaceri korjaisi tuotakin ongelmaa hiukan.

Spacereissa on molemmat jaot, 4×108 ja 4×130, niin saadaan myös alkuperäiset mönkkäpyörät käymään.

Teetin laserleikkauksessa laipan millä saadaan Yamahan takaratas sopimaan Fuden taka-akselille. Samalla se korjaa ketjulinjaa 10mm sivulle, jolloin ollaan aika lailla uuden moottorin kanssa linjassa.

Takapää valmiina paikallaan. Ketjuille turasin jousivoimaisen kiristimen.

Pyörillään! Pakoputkikin sai lämpönauhan päällensä, jos siihen vaikka joku päättää kaatua naamalleen putkea vasten. :) Pökötin peltivanteet tyylikkäästi nurinpäin asennettuna..

(5.3.2009)

Heti ekalla lyhyellä koeajolla tuli huomattua että Peugeotin Hakkapeliitta -nastarenkailla ei kyllä tee tässä laitteessa mitään, noilla alkuperäisillä mönkkärirenkaillakin etenee paremmin. Hommasin edukkaasti yhden kisan ajetut jääratapyörät, Pösön vanteilla. Koko on vähän reilu 16” mutta tuleepahan maavaraakin tarpeeksi samalla..

Välittömästi tuli huomattua laitteessa vakava puute, siinä ei ole pakkia. Pienikin spinnaus teettää töitä kun ensin avaa 6-pistevyöt että pääsee työntämään.. :) Ylisuuret renkaat eivät oikein auta tässä, kun eturenkaat ei enää mahdu kääntymään läheskään niin jyrkkään kulmaan kuin alunperin.

Riemua riitti pari viikkoa ja aika monta ajotuntia, kunnes tapahtui Vastoinkäyminen.

Pyörä siis lähti vauhdissa irti, mutta siltikään en onnistunut tuohon hallin seinään osumaan vaan tössähdin vaan lumipenkkaan.

Tarkempi analyysi paljasti että pyörän mukana oli irronnut myös koko pyörän napa jarrulevyineen päivineen. Laakeri oli leikannut kiinni. Kyllä on heikkoa tekoa nämä kiinalaiset, ei ole kuin moottoritehot 10-kertaistettu ja vanteet vaihdettu 3* painavampiin, ja heti alkaa paikat pettämään!

Kolmella pyörällä ajo väänsi takahaarukkaakin sen verran että yksi hitsaus antanut periksi ja takaratas päässyt kalvamaan.

(30.7.2015)

Kuten lopputarinan parantuneesta kuvanlaadusta voi päätellä, aikaa todellakin ehti kulumaan yli 6 vuotta ennenkuin sain haalittua motivaation härvelin korjaamiseen. :) Ehti kuvauskalustokin paranemaan tällä välin.

Olen hiukan Nissaneiden kanssa touhunnut ja kaikenlaista osaa jäänyt nurkkiin, ja jotain taisin tässä 6 vuoden aikana tätä projektia silmälläpitäen ostellakin.

Skyline R33 alatukivarsista pätkät hitsailtu paikalleen, vähän tukevammat pallinivelet ainakin..

Pyörännavatkin tuli R33 skylinestä. Tarkoitus oli kuitenkin edelleen käyttää Peugeotin vanteita, joten napaan sorvattiin Pösön keskireikä ja porasin 4×108 pulttijaon. Varmaan maailman ainoa näinpäin tehty pulttijakomuutos, että 5-pulttisesta 4-pulttiseen..

Kaiken lisäksi laitoin härveliin Nissan 200sx s13 jarrulevyt ja satulat. No niissä levyissä puolestaan on 4×114.3 jako, eli siihenkin piti vielä porata 4×108..

Napa paikallaan. Koska yläpään kiinnityksiä ei muokattu, alustaan tuli aika miehekkäästi camberia. Tiedä vaikka olisi hyväkin, ei säädetä tässä kohtaa.

Takahaarukkaa piti vähän vahvistella, kun se oli nitkahtanut kolmella pyörällä ajellessa.. Muutenkin tuli vahvempi rakenne, kun lisäsin nuo kolmiotuennat.

Ja sehän toimii! Etupään ripustukset toimivat hyvin, pyörät kääntyy linkkuun ja oikenee helposti leveästäkin sladista. Eli miehekäs camber saa olla. :)

(19.8.2018)

Härveli on nyt muutaman vuoden jo kestänyt nipussa, ajoa ei kyllä tule kuin joitain päiviä vuodessa mutta kyllä se aina on niin hieno fiilis. :) Joka elokuu härvelin kanssa pellon reunalla puimuria odottamassa että pääsee sänkipellolle pörtsäämään. Talvella jonkun kerran järven jäälläkin käyty jos ollut sopiva keli.

Youtube-videokin löytyy vuoden 2016 pelto-ajeluista: https://www.youtube.com/watch?v=8QQIOdzFaMk

  • crosskart/start.txt
  • Viimeksi muutettu: 2019/07/07 18:24
  • / zuikkis